Päivästä toiseen

G´day mates pitkästä aikaa!

Melkein kuukausi vierähtänyt viime kerrasta. Aika on menny ku siivillä. Taidettiin jäädä siihen viimeksi kun pölähdettiin tänne Joken ja Liisan alakertaan bunkkaamaan.

 Ollaan tosiaan asetuttu tähän  ”mummulaan” ja vietetty ressitöntä kuukautta tässä Gold Coastilla ja 100km säteellä surffatessa, vuorille kiipeillessä ja ihmisiin tutustuessa. Koitan muistella tässä jotaki olennaista mitä tässä ollaan häselletty kuukauden aikana.

 Saatiin kaikki tosiaan hommattua omat surffilaudat ja ollaan päästy surffaamisen makuun ihan kunnolla viime päivinä. Currumbin nimisellä surffispotilla tästä Coastilta vähän etelään päin ollaan kauhottu olkalihakset pilalle melkeen joka päivä. Aivan mielettömän koukuttava laji! Currumbinissa ollaan tavattu muutama suomalainenkin surffaaja  ja saatu uusia kontakteja, mm. Uuteen Seelantiin kirsikkafarmille joka suosii suomalaisia työntekijöitä. Sesonki  farmilla alkaa joulukuussa ja maksavat kuulemma hyvin;) sinne siis…?

Niin,  mitähän muuta. No yks päivä herättiin ennen sian pieremää ja lähettiin tuossa n. tunnin ajomatkan päässä olevalle 1,1km korkealle  Mount Warning nimiselle vuorelle äkkiseltään kiipeämään. Saavuttiin vuoren juurelle,  niin siellä oli kyltit jossa varotettiin ettei kannata lähteä ollenkaan klo 12 jälkeen jos aikoo keretä ennen pimeän tuloa alas, siinä alko heikompaa hirvittään ko vielä peloteltiin kaiken maailman kärmeksillä sun muilla alueen ominaisörkeillä. Keli oli loistava ja henkeä salpaavissa maisemissa kiemurteleva kivikkoinen serpentiinipolku johti huipulle joka oli osittain pilven sisällä! Viimeset metrit huipulle piti kivuta apuköydestä tukea ottaen jyrkkää ja liukasta kalliota pitkin. Juurelta huipulle kesti noin kaks tuntia ja alas n. tunti kun juostiin loppumatka. Ei mikään kovin pieni nyppylä.  Vuoren huippu oli aika kapea alue, jonne oli rakennettu pari näköalapaikkaa. Hengitysilma oli huipulla jotenki erityisen raikasta, johtuiskohan sademetsän vehreästä kasvillisuudesta ja siitä ,että kaupungit ja tiet olivat niin kaukana .  Näkymät olivat todella hienot, päältä pystyi nähdä Gold Coastin pilvenpiirtäjät jotka oli n. 80 km päässä, Byron Bayn hiekkarannat 80 kilsaa Coastilta etelään ja yhden kiipeilijän mukaan selkeämmällä säällä jopa Brisbaneen asti joka on vielä Coastilta 80 km pohjoiseen.

Oltiin kuultu paljon legendaa Nimbin nimisestä kylästä joka sijaitsee parin tunnin ajomatkan päässä Byron Baysta sisämaahan. Vuorelta tullessamme päätettiin käyä vilkaseen  kyseistä kylää ihan mielenkiinnosta kun lähellä oltiin. Jos Byron Bay on hippikylä niin Nimbin oli kyllä vielä astetta ridigittömämpi kolkka. Heti kun saatiin Falconi parkkiin niin ensimmäinen jugi tuli kauppaamaan pussillista jotaki ruohoa meille :D Kiitos, mutta ei kiitos. Kylässä tuntui kuin aika olisi pysähtynyt johonkin 1960-luvulle. Kylä oli yhden tien varrella ja talot olivat puisia värikkäiksi maalattuja ”länkkäritaloja”. Kylässä asui kuulemma joku päältä parisataa asukasta ja tuntui että kukaan niistä ei tehnyt muuta kuin poltti pilveä ja naposteli jotain sienikeksejä. Ihme vipeltäjiä joka nurkalla… Jengi juoksenteli varpasillaan ja kurkotteli taivaisiin. Ykskin ” Piripehu ” makas puistossa maassa selällään ja nauro kippurassa koko sen ajan kun oltiin kylässä n. pari tuntia.  Jäätelöä oltiin menossa ostamaan, niin eiköhän ollu neki jotaki hamppujäätelöitä.- Päätettiin skipata jätskit :D. Oma poliisikin kylässä oli, mutta pilvenpoltto ja kasvatus on kuulemma  laillistettu kylässä tai ainakaan siihen ei puututa. Kylään ei vaan valtio maksa minkään näköisiä tukia, ettei se pääse kasvamaan ja leviämään. Kaikkea sitä näkee ku vanhaksi elää.

Saatiin kuulla että Brisbanessa pelataan  salibandya muutaman kerran viikossa! Käytiin pelaamassa  ja kyllähän siellä ihan hyvät pelit oli. Mailat saatiin lainata ja ensimmäinen kerta oli ilmainen.  Monia eri kansallisuuksia oli kentällä, mm. Singaporesta, Ruotsista ja Suomesta. Brisbaneen muutettaessa pitää ehdottomasti alkaa käymään tuolla !

Brissyssä käytiin myös kattomassa paikallisderby Rugbyliigaa tämän meiän talon isännän Joken kanssa, joka muuten tietää urheilusta paljon;) Matsi oli Suncorp Stadionilla ja Brisbane Bronchos vs. Gold Coast Titans. Kohtuullisen aggressiivinen laji, härkämäisesti puskevat ilman suojia toistena päälle ja pyrkivät saamaan pallon VÄKISIN lihamuurista läpi. Olihan se aika outo kun ei lajista tienny juurikaan. Ite ei nää pelitilanteessa mitään kummallista, mutta yhtäkkiä vajaa  40 tuhatta fanaattista fania mylvii pää punasena…

Tutustuttiin suomalaiseen reissaajaan Pietuun täällä tuossa muutama päivä sitten ja hengailtiin tuolla kylillä yks ilta niin päätettiin, että lähdetään Pietun kanssa surffaamaan Balille ku se aiko sinne lähtä ennen Suomeen paluutaan. Kelikin alkaa olemaan turhan viileä täällä Coastilla ;) Miksi ei lähdettäs kun ei näytä töitäkään ilmaantuvan vaikka ollaan farmeillakin käyty kyselemässä ja soiteltu ja laiteltu mailia vaikka minne. No siinä sitten seuraavana aamuna oltiin lippuja kattelemassa Balille niin eiköhän soita Steve Brisbanesta pakkasvarastolta johon ollaan soiteltu ja viestitelty tuloksetta kuukauden ajan  ja pyydä mua (Tomppa) ja Bedua  seuraavaksi päiväksi työhaastatteluun. Samaan aikaan Make soitti Pietulta saamaan rakennusfirman yhteystietoon ja  sieltäkin luvattiin töitä! Tehtiin nettikurssi josta sai paikalliset ”White Cardit” eli työturvallisuuskortit. Kurssissa meni  n. 3 h ja siinä oli n. 100 kysymystä ja hinta oli muistaakseni 80 taalaa eli oisko 55e. Piti siinä soittaakkin lopuksi ja vastailla muutamaan kysymykseen jostain työturvallisuusasioista. Paljon opittiin taas kieltä lisää. Rabbe on meistä jo ollut 3 päivää töissä samalla raksalla kuin Jokkekin käy. Balin matka taitaa siirtyä, vaikkakin Tupe ja Make vielä arpoo alottaakko työt vai lähteäkkö käväseen reissussa.  Hommattiin Bedun kanssa auto, (KISAMITSU) ;D ja yöpaikka Brisbanesta ja maanantaina alotetaan työt. Ei voi kun todeta että:  ” Asiolla on Tapani ”. ;) 

On muuten hivenen erilaisempi keissi tuo auton ostaminen ja etenki  omistajuuden vaihto ja rekisteröinti sekä vakuutushommien hoitaminen kun Suomen vastaavat.  Mitenköhän sen selittäis mahollisimman epäselvästi. No ensinnäki leiman voi ostaa joko puoleksi vuojeksi tai vuojeksi, ja lisäksi tarvii semmosen Road Worthy sertifikaatin jonka voi saada ihan vaikka jostain nyrkkipajalta jossa todetaan että auto on kunnossa. Tuon Roadworthyn voi saada parilla sadalla riippuen auton kunnosta. Leiman hinta taas riippuu sylinterien  määrästä ja koneen koosta .Esim. meijän Mitubishi  Magnan vm. 2001 6 pyttynen 207 heppanen (WOOTWOOT) :D  leima makso puolelle vuodelle vajaa  500 dollaria. Lisäksi omiin nimiin kun laitettiin auto niin vaativat 2 eri luottokorttia, passin ja ajokortin ennenku uskovat että ollaan olemassa.  Siinäki viiään samalla nuorelta pojalta rahaa syyttä suotta muutama kymppi.

Lähivuorilta Springbrookista

Etsi kuvasta ihminen

Iltaharrastuksia

Tilaihme

Pihaduuneja

Seuraavat kuukaudet menee siis todennäköisesti töitä tehdessä ja valuuttaa kerätessä 
uusia reissuja varten. Suunnitelmissa on muutaman kuukauden  työrupeaman jälkeen kierrellä  Australiaa jonkin aikaa, jonka jälkeen lähteä Uuteen Seelantiin farmille ja kalastelemaan ja kiertämään maata. Myös Indoneesian saaret , Fiji ja Etelä-Amerikka on haaveissa. Aika näyttää mihin kuljetaan ennen Suomeen paluuta . Kirjotellaan taas kun jaksetaan !

~Tomppa