G´day mates pitkästä aikaa!
Melkein kuukausi vierähtänyt viime kerrasta. Aika on menny
ku siivillä. Taidettiin jäädä siihen viimeksi kun pölähdettiin tänne Joken ja
Liisan alakertaan bunkkaamaan.
Ollaan tosiaan
asetuttu tähän ”mummulaan” ja vietetty ressitöntä
kuukautta tässä Gold Coastilla ja 100km säteellä surffatessa, vuorille
kiipeillessä ja ihmisiin tutustuessa. Koitan muistella tässä jotaki olennaista
mitä tässä ollaan häselletty kuukauden aikana.
Saatiin kaikki
tosiaan hommattua omat surffilaudat ja ollaan päästy surffaamisen makuun ihan
kunnolla viime päivinä. Currumbin nimisellä surffispotilla tästä Coastilta
vähän etelään päin ollaan kauhottu olkalihakset pilalle melkeen joka päivä.
Aivan mielettömän koukuttava laji! Currumbinissa ollaan tavattu muutama
suomalainenkin surffaaja ja saatu uusia
kontakteja, mm. Uuteen Seelantiin kirsikkafarmille joka suosii suomalaisia
työntekijöitä. Sesonki farmilla alkaa
joulukuussa ja maksavat kuulemma hyvin;) sinne siis…?
Niin, mitähän muuta. No yks päivä herättiin ennen sian pieremää ja lähettiin tuossa n. tunnin ajomatkan päässä olevalle 1,1km korkealle Mount Warning nimiselle vuorelle äkkiseltään kiipeämään. Saavuttiin vuoren juurelle, niin siellä oli kyltit jossa varotettiin ettei kannata lähteä ollenkaan klo 12 jälkeen jos aikoo keretä ennen pimeän tuloa alas, siinä alko heikompaa hirvittään ko vielä peloteltiin kaiken maailman kärmeksillä sun muilla alueen ominaisörkeillä. Keli oli loistava ja henkeä salpaavissa maisemissa kiemurteleva kivikkoinen serpentiinipolku johti huipulle joka oli osittain pilven sisällä! Viimeset metrit huipulle piti kivuta apuköydestä tukea ottaen jyrkkää ja liukasta kalliota pitkin. Juurelta huipulle kesti noin kaks tuntia ja alas n. tunti kun juostiin loppumatka. Ei mikään kovin pieni nyppylä. Vuoren huippu oli aika kapea alue, jonne oli rakennettu pari näköalapaikkaa. Hengitysilma oli huipulla jotenki erityisen raikasta, johtuiskohan sademetsän vehreästä kasvillisuudesta ja siitä ,että kaupungit ja tiet olivat niin kaukana . Näkymät olivat todella hienot, päältä pystyi nähdä Gold Coastin pilvenpiirtäjät jotka oli n. 80 km päässä, Byron Bayn hiekkarannat 80 kilsaa Coastilta etelään ja yhden kiipeilijän mukaan selkeämmällä säällä jopa Brisbaneen asti joka on vielä Coastilta 80 km pohjoiseen.
Oltiin kuultu paljon legendaa Nimbin nimisestä kylästä joka sijaitsee parin tunnin ajomatkan päässä Byron Baysta sisämaahan. Vuorelta tullessamme päätettiin käyä vilkaseen kyseistä kylää ihan mielenkiinnosta kun lähellä oltiin. Jos Byron Bay on hippikylä niin Nimbin oli kyllä vielä astetta ridigittömämpi kolkka. Heti kun saatiin Falconi parkkiin niin ensimmäinen jugi tuli kauppaamaan pussillista jotaki ruohoa meille :D Kiitos, mutta ei kiitos. Kylässä tuntui kuin aika olisi pysähtynyt johonkin 1960-luvulle. Kylä oli yhden tien varrella ja talot olivat puisia värikkäiksi maalattuja ”länkkäritaloja”. Kylässä asui kuulemma joku päältä parisataa asukasta ja tuntui että kukaan niistä ei tehnyt muuta kuin poltti pilveä ja naposteli jotain sienikeksejä. Ihme vipeltäjiä joka nurkalla… Jengi juoksenteli varpasillaan ja kurkotteli taivaisiin. Ykskin ” Piripehu ” makas puistossa maassa selällään ja nauro kippurassa koko sen ajan kun oltiin kylässä n. pari tuntia. Jäätelöä oltiin menossa ostamaan, niin eiköhän ollu neki jotaki hamppujäätelöitä.- Päätettiin skipata jätskit :D. Oma poliisikin kylässä oli, mutta pilvenpoltto ja kasvatus on kuulemma laillistettu kylässä tai ainakaan siihen ei puututa. Kylään ei vaan valtio maksa minkään näköisiä tukia, ettei se pääse kasvamaan ja leviämään. Kaikkea sitä näkee ku vanhaksi elää.
Saatiin kuulla että Brisbanessa pelataan salibandya muutaman kerran viikossa! Käytiin
pelaamassa ja kyllähän siellä ihan hyvät
pelit oli. Mailat saatiin lainata ja ensimmäinen kerta oli ilmainen. Monia eri kansallisuuksia oli kentällä, mm.
Singaporesta, Ruotsista ja Suomesta. Brisbaneen muutettaessa pitää ehdottomasti
alkaa käymään tuolla !
Brissyssä käytiin myös kattomassa paikallisderby Rugbyliigaa
tämän meiän talon isännän Joken kanssa, joka muuten tietää urheilusta paljon;)
Matsi oli Suncorp Stadionilla ja Brisbane Bronchos vs. Gold Coast Titans.
Kohtuullisen aggressiivinen laji, härkämäisesti puskevat ilman suojia toistena
päälle ja pyrkivät saamaan pallon VÄKISIN lihamuurista läpi. Olihan se aika
outo kun ei lajista tienny juurikaan. Ite ei nää pelitilanteessa mitään
kummallista, mutta yhtäkkiä vajaa 40
tuhatta fanaattista fania mylvii pää punasena…
Tutustuttiin suomalaiseen reissaajaan Pietuun täällä tuossa
muutama päivä sitten ja hengailtiin tuolla kylillä yks ilta niin päätettiin,
että lähdetään Pietun kanssa surffaamaan Balille ku se aiko sinne lähtä ennen
Suomeen paluutaan. Kelikin alkaa olemaan turhan viileä täällä Coastilla ;)
Miksi ei lähdettäs kun ei näytä töitäkään ilmaantuvan vaikka ollaan
farmeillakin käyty kyselemässä ja soiteltu ja laiteltu mailia vaikka minne. No
siinä sitten seuraavana aamuna oltiin lippuja kattelemassa Balille niin eiköhän
soita Steve Brisbanesta pakkasvarastolta johon ollaan soiteltu ja viestitelty
tuloksetta kuukauden ajan ja pyydä mua
(Tomppa) ja Bedua seuraavaksi päiväksi
työhaastatteluun. Samaan aikaan Make soitti Pietulta saamaan rakennusfirman
yhteystietoon ja sieltäkin luvattiin
töitä! Tehtiin nettikurssi josta sai paikalliset ”White Cardit” eli
työturvallisuuskortit. Kurssissa meni n.
3 h ja siinä oli n. 100 kysymystä ja hinta oli muistaakseni 80 taalaa eli oisko
55e. Piti siinä soittaakkin lopuksi ja vastailla muutamaan kysymykseen jostain
työturvallisuusasioista. Paljon opittiin taas kieltä lisää. Rabbe on meistä jo
ollut 3 päivää töissä samalla raksalla kuin Jokkekin käy. Balin matka taitaa
siirtyä, vaikkakin Tupe ja Make vielä arpoo alottaakko työt vai lähteäkkö
käväseen reissussa. Hommattiin Bedun
kanssa auto, (KISAMITSU) ;D ja yöpaikka Brisbanesta ja maanantaina alotetaan
työt. Ei voi kun todeta että: ” Asiolla
on Tapani ”. ;)
On muuten hivenen erilaisempi keissi tuo auton ostaminen ja
etenki omistajuuden vaihto ja
rekisteröinti sekä vakuutushommien hoitaminen kun Suomen vastaavat. Mitenköhän sen selittäis mahollisimman
epäselvästi. No ensinnäki leiman voi ostaa joko puoleksi vuojeksi tai vuojeksi,
ja lisäksi tarvii semmosen Road Worthy sertifikaatin jonka voi saada ihan
vaikka jostain nyrkkipajalta jossa todetaan että auto on kunnossa. Tuon
Roadworthyn voi saada parilla sadalla riippuen auton kunnosta. Leiman hinta
taas riippuu sylinterien määrästä ja
koneen koosta .Esim. meijän Mitubishi
Magnan vm. 2001 6 pyttynen 207 heppanen (WOOTWOOT) :D leima makso puolelle vuodelle vajaa 500 dollaria. Lisäksi omiin nimiin kun
laitettiin auto niin vaativat 2 eri luottokorttia, passin ja ajokortin ennenku
uskovat että ollaan olemassa. Siinäki
viiään samalla nuorelta pojalta rahaa syyttä suotta muutama kymppi.
Seuraavat kuukaudet menee siis todennäköisesti töitä tehdessä ja valuuttaa kerätessä
uusia reissuja varten. Suunnitelmissa on muutaman kuukauden työrupeaman jälkeen kierrellä Australiaa jonkin aikaa, jonka jälkeen lähteä Uuteen Seelantiin farmille ja kalastelemaan ja kiertämään maata. Myös Indoneesian saaret , Fiji ja Etelä-Amerikka on haaveissa. Aika näyttää mihin kuljetaan ennen Suomeen paluuta . Kirjotellaan taas kun jaksetaan !
Mahtavaa tekstiä! "Asioilla on Tapani" kohdassa lopullinen repeäminen XD Tsemppiä jätkille!
VastaaPoista